Vedinmallisto

Vaikka vetimettömät keittiöt ovat nykypäivänä kasvattaneet suosiotaan, on vetimilläkin ansaittu paikkansa. Vedinmalleja on saatavilla moneen erilaiseen tyyliin, on simppeleitä moderneja vetimiä sekä kruusatumpia maalaisromantiikkaa henkiviä vetimiä. Uutuusvetimistä suosittuja ovat tällä hetkellä muun muassa lippavetimet ja nupit.
 

Vetimet ja nupit

Messinki ja kupari ovat viime vuosina nousseet suosituiksi väreiksi sisustuksessa. Trendi näkyy myöskin vetimien värimaailmassa. Myös mattapintaiset mustat ja valkoiset vetimet ovat tällä hetkellä pinnalla. Mustan oven kanssa valitaan usein musta vedin. Pelkistettyä muotokieltä arvostetaan.

Lippa- ja kuppivetimet

Lippavetimet sopivat simppeliin pelkistettyyn tyyliin, kun halutaan että vedin ei ole pääroolissa. Vedin kiinnitetään oveen takapuolelta ja vedin tulee oven reunan yli näkyviin. Uutuusvedin Wing on noussut heti todella pidetyksi. Kuppivedin on nimensä mukaisesti kuin kuppi, vetimeen tartutaan laittamalla käsi vetimen alapuolelle jäävään koloon.

Antiikkivetimet

Antiikkivetimet sopivat erinomaisesti maalaisromanttiseen ja talonpoikaiseen tyyliin. Viilutetut kehysovet tai voimakkaasti urakuvioidut maalatut ovet yhdessä koristelistojen ja antiikkivedinten kanssa luovat kartanomaista maalaistunnelmaa. Vedinten värisävyt ovat patinoituja metallisävyjä.

Erikoisvetimet

Erikoisvedinten ryhmästä löydät hiukan harvinaisempia materiaaleja, kuten betonia, aitoa puuta tai nahkaa. Mitä erikoisempi ja näyttävämpi vedin, sitä simppelimpi sen pariksi valittava ovi olisi hyvä olla. Näin vedin tulee paremmin oikeuksiinsa.

Yhteistyössä

VOIMMEKO AUTTAA?X

Jätä puhelinnumerosi, niin soitamme sinulle pikimmiten.

Please wait...
VOIMMEKO AUTTAA?