Valon valtakunta
Tähän blogijuttuun haastattelimme keittiön pääsuunnittelijana toiminutta sisustussuunnittelija Eeva Marikka Aaltoa.
Suuri saareke on keittiön sydän. Siitä avautuu myös hulppea näkymä upeiden ruutuikkunoiden lävitse. Tämä mahdollistui keittiön ja ruokailutilan seinän purulla.
Keittiön suunnittelu alkoi konsultaatiokäynnillä. Asiakkaalla oli alustavat suunnitelmat keittiöstä ja niistä kävimme keskustelua. Käyntini jälkeen päädyimme kuitenkin aloittamaan keittiön suunnittelun alusta. Asiakas toivoi, että suunnitelmassa huomioitaisiin kaikki pintamateriaalit ja kodin kokonaisilme.
Aamiaiskaapin sijoittelua joutui hieman sovittelemaan sekä saarekkeen kokoa tarkoin miettimään. Perheessä on erityistarpeinen lapsi ja tämä edellytti liikkumatilaa.
Asiakas toivoi valoisaa ja modernia keittiötä, kuitenkin vanhaan taloon sopivaa, tunnelmaltaan lämmintä. Valittuna oli jo Festivon musta kylmälaite. Valaistus oli tärkeässä roolissa ja seinän purku oli ehdoton seikka toivelistalla.
Lattiaan toivottiin isoa laattaa. Keittiön tuli olla vaalea ja aikaa kestävä. Käynti Esan Levykalusteessa ratkaisi myös joitakin valintoja. Tällöin asiakas ihastui Bora-liesituulettimeen sekä Franken Mythos-altaaseen.
Innostavinta tämän keittiön suunnittelussa oli nähdä kuinka tila muuttui avaraksi ja valoisaksi! Ihana yhteistyö perheen kanssa, sekä Esan Levykalusteen laadukas toteutus.
Tämä on ollut yksi kauneimmista suunnittelemistani keittiöistä.
KEITTIÖN MATERIAALIT
Ovi: Maalattu Kantti MDF-ovi, sävy V608 Maito
Vedin: Ligo-nuppi 35 mm, harjattu messinki
Taso: Louhi-kvartsitaso, sävy Grey Wave
Aamiaiskaappi: taitto-ovimalli, leveys 70 cm
Koneet: AEG, Festivo kylmiö-pakastin, BORA Pure Puru -liesitasoon integroitu alaspäin imevä ja huoneilmaan palauttava liesituuletin.
"Olen jo pikkutyttönä rakentanut koteja ja leikkiympäristöjä muiden lasten leikkiessä. Estetiikka ja kaunis ympäristö on aina ollut minulle elinehto. Suunnittelijana haluan luoda kauniita ja toimivia koteja ja työympäristöjä sekä lisätä ihmisten hyvinvointia. Haluan aidosti kohdata asiakkaat ja kuunnella heidän toiveitaan. Tekeminen ja toimeen tarttuminen ei ole minulle vierasta – olen suunnitellut ja kunnostanut itselleni ja perheelleni jo kolme vanhaa taloa."
Eeva
KM, Sisustussuunnittelija AMK, Artesaani