Upea keittiöremontti 1800-luvun taloon
Keittiöremonttia lähdettiin suunnittelemaan vanhaan 1800-luvulla rakennettuun taloon ja suureen tilaan, jossa oli valmiiksi keittiö. Toiminnot olivat eri tavalla ja esimerkiksi vesipiste eri seinällä, kuin mihin se lopulta sijoittui. Lähdimme ensin miettimään keittiön layoutia, minne ruokapöytä ja miten keittiötoiminnot muuten toimisivat parhaiten.
Tila oli suuri ja toiveita oli paljon. Keittiöön haluttiin iso ruokapöytä, saareke, paljon kaappitilaa ja tasotilaa, isolle kylmälaitteelle tila sekä aamiaiskaappi. Toiveeksi nousi myös astiavitriini. Tilaan oli suunniteltu tammiparkettia ja tammista ruokapöytää, joten tammea haluttiin myös keittiökalusteisiin. Sillä toteutettiin osa yläkaapeista, sekä vitriini- ja aamiaiskaapin rungot. Toivottiin aikaa ja kulutusta kestävät materiaalit ja tästä syystä tasoiksi valittiin Dekton tasot.
Maalisävy Kaura (NCS S 2005-Y20R) valittiin pääväriksi keittiöön. Maalaustekniikkana ovissa ja sivuilevyissä käytettiin struktuurimaalausta, joka luo hieman röpelöisen ja mattamaisen pinnan, jossa ei näy niin helposti sormenjäljet. Haluttiin suunnitella näyttävä, mutta käytännöllinen keittiö eli mietittiin jo suunnitteluvaiheessa tarkkaan, mitä säilytetään missäkin, tarjottimille ja astioille, aterimille ynnä muille mietittiin paikat jo valmiiksi, samoin jätelajittelua pohdittiin.
Aamiaiskaappivaihtoehdoistamme valikoitui suunniteltuun kohtaan sopiva Pocket Door -aamiaiskaappi, joka sijoitettiin keskelle komeroseinää. Aamiaiskaappi sulautuu komeroseinään ovien ollessa kiinni ja kun ovet avataan, paljastuu tammiviiluinen aamiaiskaappi, jota on mukava pitää myös arjessa auki.
Mietimme ovien eri kehysvaihtoehtoja tarkkaan asiakkaan kanssa, meiltä kun löytyy useampia vaihtoehtoja kehysovista. Muutimme myös kuiva-ainekomerossa oven välipienan paikkaa, jotta ilme olisi yhtenäisempi ja symmetrisempi.
Keittiösuunnitelma koostui monesta tarkkaan mietitystä ja harkitusta osa-alueesta; materiaalit ja niiden yhteensopivuus muiden pintamateriaalien ja sävyjen kanssa, yksityiskohdat (mustat vitriiniovet, vitriinikaapin puujalat, messinkinen allas ja hana, saarekkeen peitelevyt oviprofiililla), valaistus jota käytettiin monella eri tavalla, toiminnallisuus ja symmetrisyys.
Esan Levykalusteen kaappirakenteen ansiosta vitriinikaappien valojen johdotukset saatiin siististi piiloon, kuten myös seinäkaapistoissa.
Jännitin hiukan vanhan rakennuksen mahdollisia "yllätyksiä", mutta ennen tuotantoonpanoa tehtävällä huolellisella mittakäynnillä ja taitavalla asentajalla saimme täydellisen lopputuloksen. Pohjatyöt oli tehty huolella ja mittakäynti ajoitettiin aikaan, jolloin pinnat olivat valmiit ja saimme tarkat mitat.
Innostavinta oli vapaat kädet ja vuoropuhelu asiakkaan kanssa, näin yleensä syntyy parhaat ideat!
Keittiön materiaalit
Ovimalli: Aava vaakaviilu, Lakattu tammi & Kaita Struktuurimaalattu Kaura
Vitriinikaapin ovi: Tiima alumiinikehäovi kirkkaalla lasilla
Vedin: Asiakas hankki vetimet itse
Tasot: Dekton Arga XGloss
Keittiösuunnitelman jälkeen asiakkaan kanssa suunniteltiin myös eteisen kalusteet. Asiakkaan oli oppinut tuntemaan keittiösuunnittelun yhteydessä ja osasin jo helpommin ehdottaa heille mieluisia ratkaisuja. Onnistuimme luomaan eteiseen keittiön kanssa hyvin samaan tunnelmaan. Eteisestä lisää seuraavassa postauksessa!