Ovet auki aamiaiselle

Esan_Levykaluste_taitto-ovi_aamiaiskaappi_2.jpg

Aamiaiskaapit ovat tulleet jäädäkseen. Enää ei ole kyse vain ohimenevästä trendi-ilmiöstä. Suurin osa uusista keittiöistä sisältää jonkinlaisen aamiaiskaapin, eikä ihmekään. Oven takana kaikki on nätisti piilossa, mutta tarvittaessa kätevästi saatavilla. Keittiö on siistin ja rauhallisen näköinen, kun normaalisti tasoilla pidettävät pienkoneet ja purkit säilytetään aamiaiskaapin suojissa.

Esan Levykalusteella on mallistossaan useita erilaista ratkaisuja aamujen vauhdittamiseen. Kaikkiin aamiaiskaappeihin saa oven taakse tunnistimella syttyvän valaistuksen, pistorasiat esimerkiksi kahvinkeittimelle ja leivänpaahtimelle sekä riittävästi hyllytilaa kahville, teelle, muroille ja muille aamiaistarvikkeille sekä tarvittaessa astioille.

Taitto-ovella varustettu aamiaiskaappi on edullinen toteuttaa esimerkiksi keittiön kulmaan tai tason päälle avautuvaksi. Ovet liukuvat avatessa sivulle ja taittuvat kaksinkerroin kaapiston reunaan. Kaapin korkeus ja syvyys määrittelevät säilytystilan määrän.

Esan_Levykaluste_taitto-ovi_aamiaiskaappi_1.jpg

Ruokailutason päässä aamiaiskaappi on erinomaisella paikalla! Nosto-ovellisen aamiaiskaapin Aventos-ovet avautuvat ylös ja kaapin saa myös kosketuksesta sähköisesti avautuvana, jolloin ovi voi olla vetimetön.

Esan_Levykaluste_nosto-ovi_aamiaiskaappi_1.jpg

Monipuolisin aamujen toimintapiste on täyskorkea Spinfront-komero, joka sijoitetaan suosiotaan kasvattavalle komeroseinälle. Tilavaan aamiaiskaappiin mahtuu myös mikroaaltouuni sekä runsaasti säilytystilaa astioille ja muille tarvikkeille. Alaosassa on tilava laatikosto. Pariovet kääntyvät avattaessa piiloon komeron reunoilla oleviin kapeisiin koloihin ja ovat näin poissa tieltä keittiössä liikuttaessa.

Esan_Levykaluste_spinfront_aamiaiskaappi_1.jpg

Esan_Levykaluste_spinfront_aamiaiskaappi_2.jpg

Uutuusmallina Esan Levykaluste tarjoaa nyt myös pieneenkin tilaan mahtuvan Pocket Door -aamiaiskaapin. Tason päälle sijoitettavassa puolikorkeassa aamiaiskaapissa ovi avautuu Spinfront-kaapin tapaan sivulle ja se työnnetään piiloon kaapin reunalle. Pocket Door aamiaiskaappi voidaan toteuttaa yhdellä tai kahdella ovella.

Esan_Levykaluste_pocket_door_aamiaiskaappi_3.jpg

keittiö2-14 Ainoa mattavalkoinen vanerireuna Piilo runko Dekton Kelya aamiaiskaappi.jpg

Ammattitaitoiset suunnittelijamme auttavat löytämään juuri sinun tarpeitasi parhaiten palvelevan aamiaiskaapin.

 

Varaa maksuton suunnitteluaika

hanna

Hanna H.

Vastaa Esan Levykalusteella muun muassa markkinoinnista ja mallistojen ylläpidosta. Innostuu uusista materiaaleista ja kuoseista ja kirjoittelee vapaa-ajallaan Arjen Karusellissa -nimiseen sisustuspainoitteiseen blogiinsa.

Blogin etusivulle

Yhteistyössä

VOIMMEKO AUTTAA?X

Jätä puhelinnumerosi, niin soitamme sinulle pikimmiten.

Odota hetki...
VOIMMEKO AUTTAA?