Kodikas ja lämmin koti kestää aikaa
Asiakas oli heti tietoinen, että haluaa kotimaisen keittiön, mustaa ja tammea. Hänellä oli selvillä lattian malli, tamminen kalanruotoparketti. Tämä oli jo toinen omakotitalo mitä rakennettiin, eikä haluttu tehdä kompromisseja, vaan kaikki tuli olla loppuun asti mietittyä. Haluttiin kaunis keittiö, jossa on kaikki huipputoiminnot mukana. Keittiön tulisi sulautua hyvin muuhun sisustukseen.
Keittiö on yhteydessä ruokailu- ja olohuonetilaan. Kirkkaana ajatuksena oli, että kaasutaso kuuluu keittiöön. Keittiöstä avautuu ovi kasvihuoneeseen, sinne sijoitimme kaasupullon, joten ei tarvinnut löytää keittiökalusteista tilaa kaasupullolle. Hana on sellainen mistä saa vettä tai Viccyä. Allaskaappiin tarvittiin tila hanan laitteelle ja huolehdittiin myös jatkossa esteetön huoltokäynti. Jätekappi laitettiin erikseen, ylös altaan viereen, hyvälle korkeudelle.
Haasteeksi tuli seinän pituus komeroseinällä, mutta meiltä kun saa mitä mittaa tahansa, ratkaistiin ongelma, upotettiin aamiaiskaappiin vetimet, jotta kaikki tilantarve saatiin mahdollisimman hyvin hyödynnettyä. Uunin päällä on kaksi ovea, joista toinen on otettavissa pois, jos vielä hankkivat kahvikoneen, tälläinen varaus tehtiin. Rouva on rakentamisen ammattilainen ja hyvällä silmällä varustettu, tiesi mitä halusi. Oli ihana toteuttaa hänen unelmiaan.
Tästä keittiöstä ja koko kodista jäi mieleen, että tälläisen itsekin haluaisin, siellä oli kaikki niin mietittyä, kaunista ja toimivaa. Valo tulvii sisälle isoista ikkunoista, ja niistä näkyy metsämaisema - Kaunis suomalainen koti, kodikas ja lämmin. Nämä valinnat kestävät aikaa. Talossa on myös iso vaatehuone, jossa koko perheen vaatteet, ja sen viereisessä tilassa pyykkihuolto, näin se pitäisi aina olla. Kasvihuone on yleensä aina jossain pihan perällä, tähän kotiin se nyt sijoitettiin niin, että suoraan keittiön ovesta pääsee kasvihuoneeseen hakemaan tuoreet salaatit ja yrtit - Vau! Koko projekti toimi aikataulussa.
Asiakkaan terveiset: Aika hyvin oli alusta asti selvää mitä halusin, muun muassa materiaalit ja keittiön tyyli oli hyvin selvänä mielessäni. Keittiön vaatimuksena oli toimivuus, laadukkuus sekä se, että keittiö sopii talon muuhun tyyliin. Pintamateriaalien tuli olla kestäviä sekä näyttäviä, halusin oikeaa puuta sekä kiveä. Mielestäni onnistuimme Marjaanan kanssa täydellisesti! Esan Levykalusteen toimintaa ei voi muuta kuin kehua, asiakasta kuunneltiin ja jokaista yksityiskohtaa hierottiin niin pitkään, että ehkä hieman vaativakin asiakas oli täysin tyytyväinen!
Keittiön ovet: Aava viiluovi, 085 Musta tammi & 010 Lakattu tammi
Vetimetön keittiö, muutama upotettava vedin aamiaiskaapissa.
Kivitasot: Asiakas hankki itse
Runkorakenne: Piilo -runkorakenne, vedinlista integroitu runkoon.
Kodinkoneet: AEG-koneet mm. ComfortLift astianpesukone, keraaminen kaasutaso, SteamBake höyryuuni. Tasoon upotettava liesituuletin T-9309-B, Savo Oy.
Muuta erityistä: Monipuolisin aamujen toimintapiste, täyskorkea Spinfront-komero, joka sijoitettiin suosiotaan kasvattavalle komeroseinälle. Tilavaan aamiaiskaappiin mahtuu mikroaaltouuni sekä runsaasti säilytystilaa astioille ja muille tarvikkeille. Alaosassa on tilava laatikosto. Pariovet kääntyvät avattaessa piiloon komeron reunoilla oleviin kapeisiin koloihin ja ovat näin poissa tieltä keittiössä liikuttaessa.